Kaupan vaiheet ja käsittelyajat

Lähtökohtaisesti DIAS-kauppa on valmis allekirjoitettavaksi noin viiden pankkipäivän kuluttua kaupan lähettämisestä DIASiin. Yksittäisen kaupan valmistelun kesto on asiakas- ja pankkikohtainen. Kestoa voi pidentää esimerkiksi myyjän lainojen uudelleenjärjestelyt, ostajan keskeneräiset lainaneuvottelut, ostajan tarve muille vakuuksille ostettavan kohteen lisäksi tai viime hetken muutokset lainoihin.

Kaupan tarkat vaiheet ja käsittelyajat

Vaihe Käsittely Käsittelyaika
1. Välittäjä lähettää kaupan DIASiin DIAS vastaanottaa kaupan välitysjärjestelmän kautta ja lähettää valmistelupyynnöt pankeille. Automaattinen, yleensä muutamia sekunteja
2. Valmistelun aloitus Myyjän pankki ja Ostajan pankki saavat tiedon kaupasta ja aloittavat kaupan valmistelun. Pankit kuittaavat valmistelun aloitetuksi. Sama päivä tai viimeistään seuraava pankkipäivä
3. Myyjän pankin valmistelu ja tarkastus Myyjän pankki valmistelee kaupan ja tarkastaa kaupan edellytykset omasta näkökulmastaan sekä antaa ostajan pankille sitoumuksen osakekirjan toimituksesta.  Kun pankki ja myyjä ovat sopineet tarvittavat asiat. Lähtökohtaisesti 4 pankkipäivän kuluttua kaupan aloituksesta.
4. Ostajan pankin valmistelu ja tarkastus Ostajan pankki valmistelee kaupan ja tarkastaa kaupan edellytykset omasta näkökulmastaan.  Kun pankki ja ostaja ovat sopineet tarvittavat asiat. Lähtökohtaisesti 5 pankkipäivän kuluttua kaupan aloituksesta.
5. Välittäjä käynnistää allekirjoitusvaiheen Allekirjoitusvaihe on mahdollista käynnistää heti pankkien tarkastuksen jälkeen. Kun kauppa on käynnistetty, DIAS lähettää allekirjoituskutsut välittömästi kaupan osapuolille. Kun välittäjä on varmistanut osapuolten olevan allekirjoitus-valmiusdessa.
6. Allekirjoittaminen Allekirjoitus tapahtuu osoitteessa sign.dias.fi ja sen aikana osapuolet sekä allekirjoittavat kaupan että antavat pankeille tarvittavat valtuutukset maksujen hoitamiseen ja osakekirjojen siirtelyyn. Varmista, että allekirjoitukset hoidetaan 24 tunnin kuluessa
7. Ostajan pankin maksut Ostajan pankki siirtää kauppahinnan myyjän pankin tilille sekä maksaa mahdollisen varainsiirtoveron. Maksut suoritetaan saman pankkipäivän aikana, mikäli kauppa allekirjoitetaan ennen klo 14 ja viimeistään seuraavana pankkipäivänä, mikäli allekirjoitukset tehdään klo 14 jälkeen. Sama päivä tai viimeistään seuraava pankkipäivä
8. Myyjän pankin maksut Myyjän pankki maksaa välityspalkkion sekä myyjälle siirrettävän osuuden kauppahinnasta. Maksut suoritetaan saman pankkipäivän aikana, mikäli ostajan pankin maksut suoritetaan ennen klo 14 ja viimeistään seuraavana pankkipäivänä, mikäli maksut kuitataan klo 14 jälkeen. Sama päivä tai viimeistään seuraava pankkipäivä
9. Osakekirjojen lähetys Myyjän pankki tekee osakekirjaan siirtomerkinnät, skannaa merkityn osakekirjan ja vie tiedoston DIASiin sekä lähettää osakekirjan ostajan pankille kolmen pankkipäivän kuluessa edellisen vaiheen päättymisestä. Sama päivä tai viimeistään 3 pankkipäivän kuluessa
10. Ilmoitukset isännöitsijälle ja verottajalle Kaikki kauppaan liittyvät dokumentit ovat saatavilla tässä kohtaa. Välittäjä saa dokumentit suoraan välitysjärjestelmästään ja voi hoitaa niiden avulla ilmoitukset isännöitsijälle ja verottajalle. Riippuen välitysjärjestelmän toteutuksesta, dokumentit voidaan näyttää myös vasta seuraavan vaiheen (Osakekirjojen vastaanottaminen) jälkeen. Välittäjän päätettävissä
11. Osakekirjojen vastaanottaminen Ostajan pankki kuittaa osakekirjan vastaanotetuksi kolmen pankkipäivän kuluessa. Viimeistään 3 pankkipäivän kuluessa