Automaattinen tarkastus DIAS-kaupalle liitettävän osakehuoneistotulosteen osalta sähköisen asunto-osakkeen kauppoihin
9.7.2025 alkaen DIAS tarkistaa automaattisesti ennen kaupan lähetystä, että pankkien valmisteluun lisätty osakehuoneistotuloste on oikea.
Tarkistus tehdään seuraavista tiedoista:
- Osakehuoneistotuloste on päivätty kuluvalle päivälle tai viikonloppuna lauantaille (sunnuntaille ei saa päivättyä osakehuoneistotulostetta, vaan sunnuntaina ostetulle tulosteelle tulee lauantain päivämäärä). Koskee myös uudelleenkäynnistystilanteita.
- Liitteen otsikkotekstistä, että kyseessä on virallinen osakehuoneistotuloste tai huoneistotietotuloste, eikä sen muu epävirallinen liiteversio. DIAS ei pysty tarkistamaan tietoja kopioidulta tai skannatulta tulosteelta.
- Osakehuoneistotulosteella mainittu osakeryhmätunnus löytyy kaupasta ja että jokaista kaupassa mainittua osakeryhmätunnusta kohden on vain yksi osakehuoneistotuloste, jossa on kyseinen osakeryhmätunnus.
Mikäli jokin näistä ei ole oikein, näyttää DIAS välittäjälle virheviestin, jolloin välittäjän tulee tarkastaa liite. Muutoksen tavoitteena on vähentää muutospyyntöjä liittyen vääriin tai vanhentuneisiin liitteisiin.
Päivitetty 15.7.2025
Maanmittauslaitoksen HTJ-hakemusrajapinnat ja sähköinen suostumus käyttöön myös sähköisen asunto-osakkeen kauppaan
DIAS ottaa 3.6.2025 käyttöön Maanmittauslaitoksen HTJ-hakemusrajapinnat sähköisen asunto-osakkeen kaupoissa. Rajapintojen avulla DIAS voi lähettää ostajan ja myyjän pankin puolesta tarvittavia kauppaan liittyviä HTJ-hakemuksia Maanmittauslaitokselle. Hakemuksia varten DIAS kerää tarvittavat sähköiset suostumukset kaupan osapuolilta kaupan allekirjoitusten yhteydessä. Muutos vähentää pankkien manuaalisia työvaiheita DIAS-kaupan aikana ja tehostaa HTJ-hakemusten käsittelyä Maanmittauslaitoksella. HTJ-hakemusrajapintojen käyttöönotto ei vaadi kiinteistönvälittäjältä mitään uusia toimia.
Maanmittauslaitoksen HTJ-hakemusrajapintoja voidaan hyödyntää, kun taloyhtiön tiedot on siirretty huoneistotietojärjestelmään, kaikki kaupan osapuolet ovat oikeustoimikelpoisia yksityishenkilöitä ja kun kaupan kohteena on koko osake. Tästä johtuen 3.6.2025 alkaen aloitetuissa sähköisen asunto-osakkeen DIAS-kaupoissa, jossa kaikki kaupan osapuolet ovat yksityishenkilöitä, kaupan kohteena tulee olla kokonainen osake (myytävät osuudet yhteensä 1/1).
Jos kaupan osapuolena on kuolinpesä tai yritys, hakemusten lähettämiseen ei käytetä rajapintoja vaan pankit tekevät tarvittavat hakemukset Maanmittauslaitokselle manuaalisesti. Näissä tilanteissa DIAS-kauppa onnistuu myös asunto-osakkeen määräosasta.
Lue lisätietoja artikkelistamme Sähköisen asunto-osakkeen kauppa
Päivitetty 27.5.2025
Digitaalisten asuntokauppojen määrä kasvoi alkuvuonna
Vuonna 2025 DIAS-kauppana toteutettujen asunto-osakekauppojen määrä ensimmäisellä vuosineljänneksellä kasvoi 51 % ja kiinteistökauppojen määrä kasvoi jopa 140 % vuoden 2024 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. DIAS on entisestään vakiinnuttanut asemaansa digitaalisen asuntokaupan johtavana ratkaisuna Suomessa. Kauppatavan yleistymiseen ovat vuoden aikana vaikuttaneet uudet DIAS-alustan laajennukset, jotka ovat mahdollistaneet uusia kauppatyyppejä.
Tilastokeskuksen tuoreiden lukujen mukaan huhtikuussa solmittiin 3635 asunto-osakkeen kauppaa. Näistä 1945 kappaletta eli 53,5 prosenttia tehtiin digitaalisina asuntokauppoina DIAS-alustalla.
Lue lisää tiedotteistamme:
Digitaalisten asuntokauppojen määrä kasvoi alkuvuonna 51,2 % – ennätykset rikki maaliskuussa
Päivitetty 3.6.2025
Vuoden 2025 DIAS-sertifikaatti on nyt julkaistu
Viimeisen kahden vuoden aikana yli 1500 kiinteistönvälittäjää on saanut sertifikaatin, joka on tärkeä työkalu digitaalisen osaamisen kehittämisessä.
Tänä vuonna DIAS-sertifikaatin suorittaminen on tehty erityisen houkuttelevaksi, sillä DIAS ylläpitää listausta vuoden 2025 sertifikaatin saaneista. Kiinteistönvälittäjä, joka suorittaa DIAS-sertifikaatin, saa halutessaan nimensä Digitaalisen asuntokaupan ammattilaisten julkiseen listaukseen dias.fi:ssä.
Koulutus suoritetaan Easygenerator-nimisellä koulutusalustalla. Koulutuksen suorittaaksesi sinun tulee luoda Easygeneratoriin omat tunnukset ensimmäisen kirjautumisen yhteydessä. Mikäli sinulla on ongelmia sisäänkirjautumisen kanssa, ole yhteydessä DIASin asiakaspalveluun.
Pääset suorittamaan sertifikaatin tästä linkistä:
DIAS-sertifikaatti 2025 kiinteistönvälitysalan ammattilaiselle
Päivitetty 2.4.2025
Ostaja ilman lainaa -laajennus on julkaistu
DIASissa on mahdollista käynnistää 26.3.2025 alkaen kauppoja, joissa ostaja ei ota rahoitusta pankista tai ostettava kohde ei tule lainan vakuudeksi. Myös niin sanotut vakuudenvaihtokaupat tulevat olemaan mahdollisia DIASissa laajennuksen myötä.
Tuki koskee sekä huoneisto-, että kiinteistökauppoja. Osapuolena voi olla luonnollinen henkilö, yritys ja asunto-osakkeen kaupassa myös kuolinpesä myyjänä. Huoneistokaupoissa kaupan kohteella tulee olla sähköistyvä paperinen osakekirja tai sähköinen omistajamerkintä, jotta edellytys täyttyy.
Huomioithan erityisesti, että ostaja ilman lainaa –kaupoilla ei ole viiden pankkipäivän valmistelun tavoitekäsittelyaikaa. Muutoin nykyiset huoneistokaupan edellytykset pätevät myös näissä kaupoissa. Huomioithan myös, että laajennus tulee eri välitysjärjestelmiin vaiheittain. Tiedustelethan tarvittaessa julkaisun aikataulua omalta järjestelmätoimittajaltasi.
Lisätietoja ja tarkemmat ehdot löydät asiakastukiportaalistamme:
Ostaja ilman lainaa asunto-osakkeen kaupassa
Ostaja ilman lainaa kiinteistökaupassa
Päivitetty 26.3.2025
Viivästyskoron muodostuminen DIAS-kiinteistökaupassa
Verohallinnon tarkentuneen käytännön vuoksi ostajalle muodostuu maksettavaksi viivästyskorkoa Maanmittauslaitoksen Kiinteistövaihdannan palvelussa sähköisesti allekirjoitetulle kaupalle, mikäli varainsiirtoveroa ei makseta samana arkipäivänä kuin kauppakirja allekirjoitetaan viimeisen ostajan toimesta. Varainsiirtovero on suoritettava viimeistään lainhuutoa tai erityisen oikeuden kirjaamista haettaessa. Kiinteistövaihdannan palvelussa allekirjoitetusta kaupasta lähtee aina lainhuuto- tai kirjaamishakemus vireille automaattisesti, joten varainsiirtovero erääntyy samana päivänä kuin kauppakirja on allekirjoitettu.
DIAS suosittelee, että viimeinen allekirjoitus kauppakirjaan tehdään arkipäivänä klo 14 mennessä, jotta ostajan pankilla on mahdollisuus maksaa varainsiirtovero samana päivänä. Viikonlopun (la-su) ja arkipyhien aikana kauppakirjan voi allekirjoittaa mihin aikaan tahansa, koska veronmaksun eräpäivä siirtyy viikonloppuna seuraavalle arkipäivälle.
Verohallinnon mukaan, jos varainsiirtovero maksetaan vasta kauppakirjan allekirjoitusta seuraavana pankkipäivänä, on verolle lain mukaisesti laskettava viivästyskorkoa ja lisättävä viivästyskoron osuus maksettavan varainsiirtoveron määrään. DIAS-kiinteistökaupassa varainsiirtoveron maksaa ostajan pankki ja ostaja tekee varainsiirtoveroilmoituksen itse.
Päivitetty 7.2.2025
Maanmittauslaitoksen HTJ-hakemusrajapinnat ja automaattiset hakemukset
16.1.2025 DIAS ottaa käyttöön Maanmittauslaitoksen HTJ-hakemusrajapinnat, joiden kautta DIAS voi lähettää omistuksen ja panttauksen rekisteröintihakemuksia ostajan pankin puolesta. Hakemuksia varten DIAS kerää tarvittavat sähköiset suostumukset kaupan osapuolilta kaupan allekirjoitusten yhteydessä. Muutos vähentää ostajan pankin manuaalisia työvaiheita DIAS-kaupan aikana ja tehostaa HTJ-hakemusten käsittelyä Maanmittauslaitoksella.
Ensimmäisessä vaiheessa HTJ-hakemusrajapintoja voidaan hyödyntää, kun kyseessä on sähköistyvän osakekirjan kauppa ja kun kaikki kaupan osapuolet ovat oikeustoimikelpoisia henkilöasiakkaita. 16.1.2025 alkaen sähköistyvän osakekirjan kaupassa kaupan kohteena tulee olla kokonainen osake (myytävät osuudet yhteensä 1/1), jotta DIAS-kauppa onnistuu ja hakemusrajapintoja voidaan hyödyntää. Jos kaupan osapuolena on kuolinpesä tai yritys, hakemusten lähettämiseen ei käytetä rajapintoja vaan ostajan pankki tekee hakemukset Maanmittauslaitokselle manuaalisesti.
Hakemusrajapintojen käyttöönoton myötä Maanmittauslaitoksen HTJ-hakemusten käsittelystä tulee osa DIAS-prosessia kaikissa sähköistyvän osakekirjan kaupoissa. Välittäjä saa DIASin kautta tiedon, kun Maanmittauslaitos on käsitellyt hakemukset, minkä jälkeen kauppa valmistuu DIASissa. HTJ-hakemusrajapintojen käyttöönotto ei vaadi välittäjältä mitään uusia toimia.
Lue lisätietoja artikkelistamme Sähköistyvän osakekirjan kauppa
Päivitetty 13.1.2025
DIAS-prosessin muutos: Osakekirjan toimitus myyjän pankista MML:lle sähköistyvän osakekirjan kaupassa
11.12.2024 alkaen sähköistyvän osakekirjan kaupoissa osakekirja toimitetaan myyjän pankista suoraan Maanmittauslaitokselle mitätöitäväksi. Muutos koskee julkaisupäivänä tai sen jälkeen käynnistettyjä DIAS-kauppoja.
Muutos koskee kaikkia kauppoja, joissa on paperinen osakekirja ja taloyhtiön osakeluettelo on sähköistetty. Jos taloyhtiön osakeluetteloa ei ole siirretty huoneistotietojärjestelmään, myyjän pankki toimittaa siirtomerkityn osakekirjan ostajan pankille.
Muutoksen yhteydessä osakeryhmätunnuksesta tulee pakollinen tieto sähköistyvän osakekirjan kaupassa. Suosittelemme osakeryhmätunnuksen lisäämistä myös kauppakirjalle.
Tarkistathan päivitetyt kauppakirjan suositusmuotoilut artikkelistamme täältä.
Päivitetty 11.12.2024
Suomessa on tehty jo yli 50 000 digitaalista asuntokauppaa
Tänä syksynä Suomessa ylitettiin 50 000 digitaalisesti allekirjoitetun asuntokaupan raja. Samanaikaisesti digitaalisen asuntokaupan osuus nousi uuteen ennätyslukemaan, kun lokakuussa lähes 45 % kaikista kiinteistönvälittäjien tekemistä asunto-osakkeiden kaupoista toteutettiin DIAS-kauppana.
Lue koko tiedote tästä.
Päivitetty 13.12.2023
DIAS uutiskirje
DIASin uutiskirje auttaa välittäjiä pysymään ajan tasalla DIASin uusista ominaisuuksista ja laajennuksista. Viestimme uutiskirjeellä DIASiin liittyvistä asioista sopivan usein ja ennakoivasti, mutta vain tarpeen mukaan.
Uutiskirjeen voi tilata täältä: uutiskirje.dias.fi
Päivitetty 2.3.2023
DIAS-esite
Olemme tehneet yhden sivun pdf-esitteen, joka kertoo helposti ja nopeasti DIASista. Lataa esite itsellesi täältä: DIAS-esite
Päivitetty 3.2.2023